Reippaasti pimeän puolella

Riutta-Kurko – peruskauraa

 

Tämäkin päivä piti kokea. Ideat ovat lopussa ja hehkutusarsenaali käytetty. Kun ei uutta kykene luomaan, on palattava lähtöruutuun – Kurkokansa kiittää.

riutta3

Kisakeskus: Kurkokisa suunnistetaan Riuttavuoren suunnistusparatiisissa. Opastus tapahtumapaikalle alkaa tästä. Pysäköinti opastuksen mukaisesti tien oikeaan reunaan. Liiku tiellä varovasti ennen kisaa, kisan aikana ja myös sen jälkeen. Kyläläisiä varmasti liikkuu tiellä jonkin verran ja tällaista väkimäärää ei tiellä nähdä kuin JRV:n kuntorastien ja Jyväskylän MM-rallin aikaan.

Maastokuvaus: Tarjolla on pelkkää laakeaa Päijänteen rantametsien rinnettä. Pääosin siloista ja liukasta kalliota. Kohtuullisen hyvää kulkukelpoisuutta, mutta kivikkoa ja pientä hakkuujätettäkin löytyy. Maastokuvaus videona:

Kartta: Kartan koko A4, mittakaava Kurkot ja Gubbet 1:10 000, SuperGubbet ja Helppo Elämä 1:7 500. Päivitys 10/2016. Kartta ei ole karttakotelossa. Kartta jaetaan käteen ennen lähtöä. Karttaa ei saa katsoa ennen lähtölaukausta.

Radat: Raakaa toteutusta – ei rastien kiertojärjestyssekaannuksia aiheuttavia perhosia, himmeleitä tai muitakaan hajontaspektaakkeleja. Jokaiselle oma kartta, sillä pärjää.
Kurkot 7,1 km
Gubbet 5,7 km
SuperGubbet 3,7 km
Helppo Elämä 1,5 km

Rastit: Rasteilla on rastilippujen lisäksi pääsääntöisesti pienet heijastimet. Ylimääräisiä heijastimia ei ainakaan merkittävissä määrin näyttänyt puunoksilla killuvan.

riutta1

Lähtö: Lähtöön kokoonnutaan kisakeskuksen huudeille kello 18:00. Siirtymä varsinaiselle starttiviivalle 100 m. Huom. pitkämatkalaisten kannattaa varata matkaan 10 minuuttia alun perin suunniteltua enemmän aikaa. Kisaa ei käydä ennakkoinformaation mukaisesti Juokslahdella, vaan hieman kauempana Jämsänniemellä.

Fasiliteetit: Niukat. Tulospalvelun toimivuuteen on kova satsaus kaikkien muiden järjestäjien tapaan. Kurkoilijoita hellittäneen kauppa-autolla, josta voi täydentää suunnistusvarustusta yhä vaan jatkuvan kilpailukauden tarpeisiin.

Palkinnot: Jo perinteiseen tapaan arvotaan yhä harvinaisemmiksi käyviä Jämsä-Jukola – tuotteita osallistujien kesken ”kaikki pelaa” – malliin. Kokovalikoiman kavetessa on raavaiden miesten osastolla erityisen hyvät mahdollisuudet onnettaren suosioon.

 

Tervetuloa Jämsään!

 

riutta2

2 Comments

    Error thrown

    Call to undefined function ereg()