Author Archives: Reiman
Himoja ja haluja? HALU-Kurko pelastaa!
Näitä hetkiä on moni odottanut. Kesällä huippukunnossa olleet urheilijat alkavat hiipumaan ja vaivojen kanssa painineet ovat iskussa juuri oikeaan aikaan. Kuusi osakilpailua on saatu onnistuneesti läpi. Himot ja halut vain kasvavat. Osalla paineet kasvaneet jo hieman yli. Normi suoritustaso on taas palannut ja suoritukset ovat laskeneet kuin lehmän häntä. Mikäli Himmeli sekoitti pään ja […]
Himmeli sentään!
Himmeli-Kurkossa ylitettiin jälleen 110 osallistujan raja ja meno oli noin 300m juoksun jälkeen kuin Jukolan viestissä – ainoastaan vihmova sade puuttui. Kuten hajontakaaviosta voi havaita, niin melkoisen himmelit oli Kurkoilijoille kierettäväksi lykätty. Kurkoissa Saaren Aki jatkoi vakuuttavaa – joskin reikäistä – sarjaansa. Gubbe-sarjassa kärjen pistetilanne tiivistyy entisestää Karppisen Timon viedessä vuorostaan taas voiton. Kurkottarissa […]
Himmeli-Kurko: himmelin kokoamisen valmistelut aloitettava
Viime viikkoina on relattu ja tanssittu mutta tanssikengät lienee jo riisuttu. Niinpä on sopiva aika aloittaa valmistelut ja orientoitua henkisestikin jouluhimmelin kokoamiseen. Himmeli-Kurkon ratojen layoutit toimivat oivina rakennusmalleina uusrahvaanomaisen himmelin värkkäämisessä – vain 3D puuttuu mallista. 3D:n aistimiseksi himmeliohjeet onkin syytä käydä tarkoin läpi maasto-olosuhteissa. Himmeli-Kurko-tapahtumaa ei kannatta missään nimessä missata, sillä tulossa on […]
Tanssikurko Toni Saaren näytöstä
Työväen tanssikurko keräsi syksyn kurkokauden ennätysosanoton, huolimatta siitä että lupeissa ollut räntäsade jäi sittenkin tulematta. Sentään hieman tuhruisessa kelissä rasteja noukki Aitto- ja Kangasvuoren maisemissa 123 yön gladiaattoria. https://youtube.com/watch?v=VDyOAGGCnbg Kurkosarjassa Toni Saari irtosi muilta jo alkumatkassa. Onnistunut yläpuolen polkua hyödyntänyt reitinvalinta kolmoselle toi etumatkan joka kesti maaliin saakka. Toisena pari minuuttia Tsaarista jääneenä maalissa […]
Työväen tanssikurko – jalalla koreasti kaupungin sykkeessä
Tulevana torstaina kurkokaravaani lopettaa viimeinkin harhailunsa erämaissa ja palaa suurkaupungin sykkeeseen. Kertarysäyksellä suoraan iltaelämän ytimeen ja varttuneemman tanssikansan viihdekeskukseen, Kivistön työväentalolle. Lankatkaa siis tanssikengät, nyt loppuu se rämpiminen saloilla suurpetojen seassa. Luvassa on paikoin urbaanihkoakin yösuunnistusta polkurikkailla kaupungin virkistysalueilla. Valistuneet kurkoilijat muistavat tietysti, että tonteiksi vihreällä värillä merkityille alueille ei ole menemistä. Moisesta seuraa […]
Parhaista parhaat Heinä-Kurkossa
Heinoskorkeen pimeään metsään lähti viime viikkoa pienempi, mutta sitäkin timanttisempi suunnistajajoukkio. Lähestyvä SM-erikoispitkä oli luonnonvalinnan tapaan karsinut joukostamme heikoimmat yksilöt pois, jättäen jäljelle vain ehdottomimman eliitin. Tämä näkyi myös tuloksissa. Kurkokansa kiirehti metsästä niin nopeaan pois, että järjestäjät kerkesivät ihmisten aikoihin kotiin, ja näin tuloksetkin valmistuivat hieman edellisiä koitoksia nopeammin. Ratamestarin hämmästykseksi mitä moninaisimmat […]
Hajottaako Heinä-Kurkossa?
”Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän – jos edes sitäkään” -Toni Wirtanen, muusikko Nastarit eivät ole vielä kuivuneet, haavat tyrehtyneet eikä kurkokansan mielet rauhoittuneet edellisestä koitoksesta, mutta silti katseet on jo käännettävä seuraavaan. Ensi kerralla päästään Päijänteen kainaloon, Korpilahden Heinosniemeen ja Heinoskorkeen kartalle. Nimensä Heinä-Kurko on saanut alueelle varsin tyypillisestä aluskasvillisuudesta. Maastokatselmuksissa kuitenkin […]
Erä-Kurko – 111 osallistujaa
Erä-Kurko oli ihan ykkösjuttu – kaikkiaan 111 osallistujaa kävi metsässä rasteja etsimässä. Mahdolliset varaslähdöt tarkastetaan videotuomarin toimesta! https://www.youtube.com/watch?v=YiT4f1-5iGU Aloitetaan spekulaatiot kartoista S, K, H ja G: Tässä hajontakaavio – noteeratkaa Kurko- ja Gubbesarjojen killerihajonta kakkosrastilla! Gubbe- ja Kurkosarjat saapuivat maaliin tiiviissä letkassa. Tällä kertaa Gubet olivat hieman nopeampia. SuperGubbe-, Gubbe- ja […]
Erä – Jorman ennakot
Tervetuloa Terän Erämaahan Kurkokupin toiseen Erään – kukahan tällä erää eniten pisteitä kERÄä, heh… Siis tulkaahan kokemaan kunnon erämaameininkiä, karua ja klassista Kurkomaastoa, esim. kuvan kohdalta ei kannata yrittää alas eikä ylös. Kokoonnutaan Jääskelän takamailla. Kisakeskuksen osoite: Jääskeläntie 200 Oravasaari. (Ajo vanhan 4-tien kautta, ABC:n liittymästä vanhalle tielle.) Matkat: Kurkot 6.9 km Gubbet 4,8km […]
Nakertaja-Kurko; Sateen sattuessa sateella.
Järjestäjän panostus säähän tuotti juuri niin onnistuneen lopputuloksen kuin mitä tällä aikataululla oli saavutettavissa. Vielä muutama tunti ennen kisan alkua näytti huonolta, mutta juuri vähän ennen ensimmäisten kilpailijoiden saapumista alkanut sade pelasti tilanteen piiskaten maastoa ajoittain rankastikin siihen saakka, kunnes viimeinenkin kilpailija saatiin maaliin. Ja puoli tuntia tämän jälkeen, kun kalusteet oli saatu pakattua, […]