Kokeile suunnistusta Nyrölässä

Vaajakosken Terä 



Vanhoja uutisia: 2009


14.11.2009 js
Testiradalle uusi noteeraus

Tuomas Mattila, lähde: FacebookTerän testiradalla on ollut viime aikoina ihan hiljaista. Metsä kasvaa harvakseltaan, mutta tosiasiassa tällä Natura-alueella ei mikään muutu. Baana on ihan samassa iskussa kuin iloisella 80-luvulla. Tosin ehkä aavistuksen nopeampi kuin 30v sitten.

Tämän kauden ainoa testiradan testisuoritus juostiin lokakuun lopussa. Jukolavoittaja ja syksyn SM-viestin Suomen mestari Tuomas Mattila kellotti ajan 32.02. Aika sijoittuu testiradalla puolenvälin tiedoille ja taakse jää tukku kiinnostavia nimiä mm. Janne Hartman, Heikki Nousiainen, Jarmo Puttonen, Jussi Hietala, Timo Joensuu, Antti Anttonen, Samuli Salmenoja ja tietenkin Jan Troeng. Ennen kuin Tuomaksella rintakarvat nousevat liian pystyyn lienee parasta muistuttaa, että edellä ovat kuitenkin mm. Minna Kauppi, Janne Weckman, Jarkko Liuha, Jukka Rohula, Pasi Ikonen ja Jani Lakanen.

Ensi suvena Terän testiradalla järjestetään useita ennätyskokeita. Tervetuloa mukaan!

Testirata
7.11.2009 kk
Sadismin tulokset

Sadismisuunnistuksen tulokset löytyvät kisasivuilta. Juttu ja kuvia ilmestyy samoille sivuille todennäköisesti (jonkun) illan aikana.
4.11.2009 kk
Emit mukaan Sadismiin

Tässäpä tärkeitä tietoja ensi lauantain pitkälle lenkille:
  • Emit mukaan
  • Rahaa mukaan
  • Evästä mukaan
  • Kilpailukeskus
  • Startti klo 9.00, ole ajoissa
  • Uudet kartat, painettu tällä viikolla
  • Muut tiedot selviävät matkan varrella

Aapo Summanen 26.10.2009 js
Aapo lensi Teräsmiehiin

Lauantaina Keuruun varuskunnan upseerikerholla pidetty Terän vuosikokous hyväksyi seuraan jäseneksi 22-vuotiaan Aapo Summasen. Aapo on Rajamäen Rykmentin kasvatti ja opiskelee valmennusta Jyväskylässä. Tänä vuonna Aapo on murtautunut miesten eliittiin ja väläytellyt mainioita suorituksia ollen mm. 13. Savonlinnan SM-keskimatkalla miesten finaalissa. Aapo tuo mukavasti nuorta intoa Terän pahasti ukkoutuvaan kaartiin. Sanomattakin lienee selvää, että Aapon tavoitteet ovat korkealla.

Tappiopuolelle vaihtokuvioissa kirjataan Lauri Oikarinen, joka palaa ensi kaudeksi takaisin Suunta Jyväskylään. Kiitokset Laurille useista upeista juoksuista, joista manageriosastoa erityisesti lämmittää viime vuoden Smålandskavlenin 3-osuuden varmaakin varmempi hoito.
25.10.2009 kk
Pyynnöistä huolimatta - Sadismi 2009

Lukuisista pyynnöistä huolimatta Sadismisuunnistus pidetään kuin pidetäänkin lauantaina 7.11.2009 klo 9.00 jossain Jyväskylän alueella. Luvassa on vanhat kujeet ja pussillinen uusia. Osallistumismaksu 10 euroa, ilmoittautumiset osoitteeseen kari.hakkinen(a)jkl.fi. Maalipaikalla on tällä kertaa valitettavasti kaksi saunaa...

Seuraa kanavaa, tarkempaa tietoa saattaa tulla lähempänä tapahtumaa.
4.10.2009 juke
Lisää valoa yöhön - KurkoCup 2009

Eipä jäädä löhöämään sinne sohvan nurkkaan! KurkoCup 2009 tulee ja ravistaa pölyt pois keuhkoista seitsemän viikon ajan. Ensimmäinen startti keskiviikkona 14.10.2009. Be there!

Kurkosivut
4.10.2009 juke
Ikoselle pronssia pimeästä

Pasi Ikonen juoksi pronssille Raaseporin SM-yökisassa. Olosuhteet kisan aikana olivat miehekkäät sateen ja tuulen yltyessä. Suunnistajia hellittiin kuitenkin hienolla avokalliomaastolla. Kukaan kärkimiehistä ei selvinnyt ihan puhtain paperein.

Pasi Ikonen hallitsi kisan alkuosuutta. Virheettömästi yksin edennyt Pasi johti ensimmäisellä väliaikarastilla 5,3km kohdalla vajaan minuutin takaa-ajajia. Pasin piikki kesti rastille 15 saakka. Lyhyellä 16 rastilla tuli reilun puolen minuutin pummi ja lopussa vielä pari pientä hidastelua. Oskari Liukkonen nousi ensin ohi. Lopussa tuli tukevasti apuajajien perässä porskuttanut Esa Huttunen, joka siivosi koko pöydän. Myös Teemu Väre kiihdytti loppua kohti, eroa Paisiin jäi kuitenkin 6 sekuntia.

Jani Lakanen aloitti tasaisesti ja nousi puolivälissä taistelemaan mitaleista. Sahailu 14 välillä vei kuitenkin 3 minuuttia ylimääräistä ja lopputuloksena juuri ulos kymppisakista - 11. Alussa sählännyt Jonne Lakanen oli 17., Timo Joensuu 19. ja Lauri Oikarinen 43. Petteri Huikko oli 12. H20-sarjassa.
20.9.2009 kk
Lisää hopeaa viestistä

SM-viestin hopeajoukkue 2009 SM-viikonlopun mitaleiden väri ei muuttunut Kalevan Rastin isännöimissä SM-viesteissä - hopeaa tuli jälleen.

Viesti alkoi varmasti Jones Kahelinin juoksulla. Jonne Lakanen ei aivan pystynyt vastaamaan Jarkko Huovilan ja Jonne Lehdon vauhtiin toisella osuudella ja tämän jälkeen todelliseen mestaruustaisteluun ei enää päästy. Kahdella viimeisellä osuudella Pasi Ikonen ja Jani Lakanen juoksivat hyvät suoritukset ja hopea tuli selvällä erolla päivän voittajaan, Vehkalahden Veikkoihin. Voittajasta ei ollut tällä kertaa epäselvyyttä ja Terän miehet vaikuttivat tyytyväisiltä hopeaan.

Kilpailu oli hyvä päätös viestikaudelle erinomaisessa maastossa ja hyvillä hajonnoilla. Jopa aloitusosuudella juostiin pitkiä pätkiä yksin, mikä on nykyään harvinaista. Kyseessä oli Suunnistusviesti isolla S:llä! Vaikka kotikatsomoissa kisojen seuraaminen oli hiukan hankalaa, Kalevan Rasti onnistui erinomaisesti siinä tärkeimmässä eli viestit juostiin SM-kisojen arvoisessa maastossa hyvillä radoilla.

Kakkosjoukkue sortui virheisiin kaikilla osuuksilla ja viimevuoden 18. sija tippui sijaan 22. Silmänsä lauantain karsinnassa loukanneen Lauri Oikarisen poisjäänti heikensi kakkosen iskukykyä - toivotaan Laurin silmälle pikaista paranemista.
19.9.2009 kk
Petterille SM-hopeaa

Hopea-Petteri Terän mitalisaaliiksi jäi SM-keskimatkan kilpailuissa Petteri Huikon hopea sarjassa H20. Virheitä Petterille tuli pariin otteeseen yhteensä noin puolitoista minuuttia. Juoksu kulki totuttuun tyyliin mallikkaasti alusta loppuun. Onnea Petterille, tästä on hyvä jatkaa kohti armeijan harmaita!

Miesten pääsarjassa karsinnat lupasivat mitalisadetta, mutta loppujen lopuksi paras sijoitus oli Jani Lakasen neljäs sija. "Jyrkät kalliomäet olivat raskaita, mutta taidollisesti ei jäänyt paljon parannettavaa", totesi suoritukseensa todella tyytyväinen Jani juoksun jälkeen.

Pasi Ikonen oli mitalivauhdissa rastille 14 asti. "Siihen asti olin edennyt passailemalla, mutta sitten aloin yrittämään ja tämä kostautui heti kahtena ratkaisevana virheenä rasteilla 15 ja 16."
17.9.2009 juke
Terä remontoi seurajohdon

Vaajakosken Terän suunnistusjaosto päätti kokouksessaan kauden 2010 tehtäväjaosta seurajohdossa. Terän manageriksi valittiin toimitusjohtaja, filosofian tohtori Kimmo Kaario. Valmennuksen johtajaksi nimitettiin Jari Liuha. Liuhaa tukee valmennuksen koordinaattorina Jani Lakanen. Jaoston talousjohtajaksi valittiin Pasi Liuha. Jaoston puheenjohtajana jatkaa Ari Saarivaara ainakin vuosikokouksessa 17.10.2009 pidettävään äänestykseen saakka. Useita muitakin nimityksiä tehtiin kokouksen aikana.

Kauden 2010 ohjelmaa työstettiin kokouksessa perusteellisesti. Terän leiritys alkaa SM-yön jälkeen Trondheimissa. Smålandskavleniin ei osallistuta lokakuussa. Spring Cup -viestiin lähtee vähintään yksi joukkue. Äänestyksen jälkeen näyttää siltä, että 10mila-viestiin saatetaan lähettää yksi joukkue.

Jääkiekon liigajoukkueista poiketen Terän suunnistusjaoston talouden todettiin olevan kohtuullisen hyvässä kunnossa. Tilikaudella säästyneillä varoilla päätettiin ostaa seuraan uusia voitontahtoisia suunnistajalupauksia.
6.9.2009 juke
Jani Lakanen teki sen taas!

Jani teki sen taas Jani Lakanen voitti pitkän matkan Suomen mestaruuden sateisessa Askolassa. Kuninkuusmatkan mestaruus oli Janille jo kahdeksas. Vastaavaan suoritukseen ei ole kukaan pystynyt. Ei lähellekään, koska seuraavina kuninkuusmatkan tilastoissa tulevat Aimo Tepsell ja Juhani Salmenkylä neljällä mestaruudellaan.

Päivän kisan Jani aloitti tasaisesti ja keikkui sijoilla 2-5 alun 50 minuuttia. 12. rastilla Jani sai kiinni edellä lähteneen viime vuoden mestarin Vehkalahden Tero Föhrin, joka keskeytti kisan seuraavalla rastilla. Piikkipaikalle Jani siirtyi pitkällä 15-16 välillä. Loppumatkalla Jani ei enää kärkipaikastaan luopunut. Merkille pantavaa Janin suorituksessa oli se, ettei yhtään nopeinta rastiväliaikaa kirjattu mestarille.

Kovaa kokemusta edusti myös kakkoseksi tullut Kalevan Rastin Simo Martomaa, joka jäi lopulta Janille 54 sekuntia. Kolmas kaksi sekuntia lisää oli OK Orientin huomattavasti nuorempi Johan Bäckman. Muista teräläisistä Jonne Lakanen oli 16., Timo Joensuu 33., Lauri Oikarinen 38. ja Jouni Kahelin 41. Pasi Ikosen flussa piti hänet poissa jo karsinasta. Samoin poissa oli jalkavaivainen Antti Anttonen.

Online tulokset

22.8.2009 juke
MM-kisat vaisusti

Pasi Ikosen kesän päätähtäin MM-keskimatka ei tuonut menestystä. Bánkútin maasto oli raskas, peitteinen ja puuta oli poikittain paljon. Piti siis sopia Pasille, mutta kun ei. Alkumatkasta vauhti ei ollut riittävän kovaa, parhaimmillaan Pasi oli 9. rastilla 16. Ja kun sen jälkeen rasteilla 13, 15 ja 16 tuli reilusti ylimääräistä koukkua, oli kisa auttamatta ohi. Viimeinen 10 minuuttia meni pettymyksestä huolimatta melko hyvin.

Suomen kokonaismenestyskin on jäänyt ennakkokaavailuihin nähden varsin vaisuksi. Ainoat mitalit ovat molempien sarjojen viestipronssit. Ja miehillä sekin on vähän pahvinmakuinen, kun edestä keskeytti ankkuriosuudella kärkijoukkueet lokkaantunutta ruotsalaista auttamaan.

WOC2009, Miskolc

17.8.2009 juke
Ikonen MM-keskimatkan finaaliin

Pasi Ikonen selvitti tiensä keskiviikkona juostavaan MM-keskimatkan finaaliin. Pasi jäi erän voittanelle Venäjän Valentin Novikoville 1.57. Finaalin maasto pitäisi sopia kohtuullisesti Paisille, mielenkiintoista on nähdä, onnistuuko viimevuotisen sijoituksen (8) parantaminen. Taso keskimatkalla on tällä hetkellä niin huikea, että yhteenkään pieneen lipsahdukseen ei ole varaa ja fyysisestikin pitää olla unelmapäivä.

Karsinnoissa ei muutenkaan nähty yllätyksiä. Kaikki ennakkoon vahvimpina pidetyt juoksivat itsensä MM-finaaliin.

13.8.2009 juke
Kesän tuloskertausta

Vaikka nettitoimitus on nukkunut kesäuniaan, ovat teräläiset kiertäneet ahkerasti kisoja. Pikainen kertaus viimeisen kuukauden tapahtumiin on siis paikallaan...

Suomen rastiviikon yhteydessä juostiin pari MM-karsintakisaa. Teräläisten sihti ei ollut aivan tarkimmillaan ja kisakoneeseen nousee vain Pasi Ikonen. FIN5-kokonaiskilpailussa ei miehissä tuloksia saatu, H20E-sarjan voitti Petteri Huikko. Ruotsin rastiviikolla Jani Lakanen keplotteli kokonaiskisassa itsensä mainiolle viidennelle sijalle eikä kolmas sijakaan ollut kaukana. Sveitsin rastiviikolla Jouni Kahelin seikkaili sijalle seitsemän.

Espoossa juostiin Huippuliigan kolmas osakisa, sprintti. Antti Anttonen otti toisen tilan ja Jonne Lakanen oli viides. Jani Lakanen ja Pasi Ikonen jakoivat sijan 13. Petteri Huikko oli päästetty maistelemaan miesten menoa ja tulos oli melko tyydyttävä 30. Seuraavana päivänä juostuissa eGameseissa Jani vei voiton ja Jonne oli kolmas.

Keski-Suomen aluepartiossa H21 voiton otti joukkue Lauri Oikarinen, Antti Anttonen ja Timo Reiman. H40-sarjassa parhaita olivat Heikki Aarrejoki, Harri Mehto ja Janne Hartman. Vaikka PYSU-jaostoa ollaan aktiivisesti oltu lopettamassa, onnistuivat jaostolaiset kuitenkin keplottelemaan itsensä am-pitkälle matkalle. Pasi Liuha vei voiton H21-sarjassa, Touho Häkkinen ja Jarmo Puttonen sijat 4-5. Jouni Kahelin valitettavasti hylättiin kauden pääkisassaan.

26.7.2009
In memoriam — Jukka Pukkila

Jukka Pukkila menehtyi 52-vuotiaana pitkällisen sairauden uuvuttamana Jyväskylässä heinäkuun alussa. Jukka Pukkila oli yksi Vaajakosken Terän suunnistuksen syntymiseen keskeisesti vaikuttanut tekijä siirtyessään yhdessä Kaapro Häkkisen ja Oopee Kärkkäisen kanssa 70-luvun puolivälissä Terään.

Jukka oli lahjakas nuorena niin kesällä kuin talvella. Vuoden 1975 SM-kilpailuissa Joensuussa Jukka nappasi M18-sarjan kultamitalin. Talvella mitaleita tuli useampiakin ja kirkkaimpana vuoden 1977 SM-viestissä Joutsenossa, jossa edellä mainittu kolmikko vei M20-sarjan voiton.

Terän ensimmäiset merkittävät vuodet miesten sarjan suunnistuskärjessä ajoittuivat vuosille 1979-1985. Tuon ajan Jukka Pukkila oli tärkeimpiä lenkkejä kaikissa viesteissä. Henkilökohtaisissa kilpailuissa Jukka naputteli tasaisesti tuloksia. Maajoukkuetehtäviinkin tie vei muutaman kerran. Jukan uran huippuhetki oli vuoden 1982 Jukolan viesti, jonka ankkuriosuudella hän joutui taistelemaan ennakkoon ylivoimaisina pidettyjä ruotsalaisia ja norjalaisia vastaan. Matkan varrella nyrjähtänyt nilkkakaan ei estänyt Jukkaa yrittämästä maaliin asti. Jukan ankkuroima toinen sija on edelleen Terän paras saavutus Jukolan viestissä.

Suunnistuksen ohella metsä tuli Jukalle tutuksi myös työn puolesta. Suunnistusuran jo jättäneenä Jukka teki päivätyön Metsäliiton palveluksessa. Tosin välillä kuvioissa oli myös rakennusbisnekset Rauno Liimataisen kanssa.

Suunnistuksen seuraamista ei Jukka lopettanut koskaan. Vuoden 2000 Jukolan viestiin Pärnävaaraan Jukka kokosi uudestaan vuoden 1982 joukkueen. Ja juoksi itse ankkuriosuuden tälläkin kertaa. Kun Vaajakosken Terään siirtyi 2005 uusi sukupolvi huippuja, pääsi Jukka seuraamaan rakastamansa seuran menestystä huipulla vielä kerran. Jukka jaksoi valvoa isot viestit jännittäen Terän menestystä. Myös muu urheilu kiinnosti Jukkaa loppuun asti, jääkiekkoseura JYPin kaikissa kotipeleissä nähtiin Jukka sähköpyörätuolinsa kanssa.

Jukalla oli omintakeisia tapoja seuratovereidensa hauskuuttamiseksi ja kilpakumppanien kummastuttamiseksi. Kesän helteistä huolimatta Jukka saattoi kiskoa kisoja lämpökerrasto suunnistuspaidan alla pipo päässä. Varsinaisen tavaramerkin Jukka kehitti lähtöviitoituksesta. Kun viesteissä muut aina syöksyivät täyttä vauhtia kohti K-paikkaa, Jukka hölkkäili korostetun hiljaa kohti metsää. Osuusaikoja katsellessa monelle selvisi, että vauhti metsässä oli ollut sitten merkittävästi kovempaa.

Jukka Pukkila siunattiin Jyväskylässä 25.7.2009. Isäänsä saattamassa olivat pojat Matti, Mikko ja Lasse. Viimeiselle osuudelle Jukka lähti suunnistajan lempikelissä, rankassa vesisateessa. Hyvää matkaa!

Jukolassa 1982

10.7.2009 juke
Kaksoisvoitto Kainuusta

Jonne Lakanen ja Lauri Oikarinen ottivat kaksoisvoiton Kainuun rastiviikolla pääsarjassa. Jonne pääsi turvallisen etumatkan turvin takaa-ajoon Deltan Matti Kivelän ottaessa edellisenä päivänä väärän leiman. Laurin kisa kakkospaikasta helpottui huomattavasti Olli-Pekka Koistisen keskeyttäessä jo alkumatkasta. Kolmannesta sijasta kävi taistelua Terän ikinuori Timo Sivill, edelle ehti kuitenkin Joensuun oikeasti nuori Aaro Asikainen. Kymmenen joukkoon mahtuivat vielä Timo Joensuu 7. ja Mikko Mäki-Ullakko 10. Puolet pääsarjan kymppikärjestä siis teränmaalaisia. Nuorten H20E-sarjassa Petteri Huikko piti kärkipaikkansa ja pokkasi tyylikkäästi rastiviikon kokonaisvoiton.
Kolme teräläistä viiden joukossa


14.6.2009
Terä pinnisti 11. Jukolassa

Vaajakosken Terän ykkösjoukkue kipusi sijalle 11 Jukolan kahinoissa. Loukkaantumisten vaivaamalle miehistölle se oli tyydyttävä suoritus. Kymppikerhosta jäätiin vain 2 sekuntia. Kakkonen juoksi sijalle 58.

Terän viestin aloitti Jouni Kahelin. Ratamestarin yllätys, 4,1km yhteinen ykkösväli, ei ollut reissimiehen mieleen. Johtihan se siihen, että kisa alkoi parinkymmenen minuutin tiekidutuksella. Ykkösrastilla Jones oli 46sek kärjestä. Letka oli lähes yhtenäinen vielä tuossa vaiheessa. 8,7km kohdalla ero kärkeen oli sama. Loppumatkasta eroa tupsahti pari minuuttia lisää vaikka pummia Jones ei muistanut tehneensä. Vaihdossa Jones oli 49. 3.19 kärjestä. Terä kakkosen Chris Terkelsen ei pysynyt aivan kärkivauhdissa mukana. Virheitä ei Chrisille tullut, eroa vaihdossa 7.16 sijan painuessa yli sadan.

Chris alkukiihdytyksessä
Timbe kurvaa kakkososuudelta
Toisella osuudella Timo Joensuu taivalsi matkaa paljon itsekseen eikä pysynyt kärkimiesten vauhdissa. Virheitä ei Timbelle tullut, mutta ero kasvoi lähes viisi minuuttia. Sijat sen sijaan paranivat, vaihdossa Timbe oli sijalla 27. Osuussijoituksissa Timbe oli 22. Kakkosjoukkueen Juha-Matti Huhtanen jäi pari minuuttia Timben vauhdista. Sijoituksia Juhis nosti 55 ja päästi Lauri Oikarisen pitkälle yölle sijalla 73.

Jani Lakanen aloitti tasaisen varmasti, mutta sitten harhaantui liittymään Halden 2:n John Pedersenin seuraan ja koukuttelu alkoi. Pari mutkaa matkassa lisäsivät eroa kärjessä yksin nopeimman osuusajan juosseeseen Haldenin Anders Nordbergiin. Sijoissa mentiin reilusti kohti kärkeä, vaihdossa Terä oli sijalla 14 15.59 kärjestä. Osuusajoissa Jani oli 22. Terä kakkosen Larry Oikarinen teki tasaista työtä, sijoitus osuudella 37 ja vaihdossa 45. Nostoa sijoissa 28, mutta aikaero Haldeniin kasvoi lähes 10 minuuttia.

Jammu tuo, Hessu vie

Terän nelososuuden juoksi Heikki Nousiainen. Ensimmäistä kertaa viestissä Terän ero kärkeen kutistui, Heikki juoksi 2 minuuttia karussa ollutta Haldenin Erik Axelssonia nopeammin. Valitettavasti ensimmäistä kertaa kävi myös se, että Terän sijoitus ei parantunut vaan Hessu joutui päästämään yhden kilpailijan ohitseen. Terä 15. 13.56 kärjestä. Hessu oli osuuden 10. Kakkosessa Jari Liuha juoksi tasaisen varmasti, eroa tuli kuitenkin jalalla 6 min kärkeen. Sijoitus vaihdossa 60.

Jonne Lakanen on kärsinyt kevään aikana hankalista allergiaoireista. Onneksi Mikkelissä satoi yöllä sen verran, että pahimmat pölyt poistuivat. Jonne taputtelikin osuutensa 9. nopeimpaan aikaan ja nosti samalla Terän sijalle 11. Ero kärkeen kutistui minuutilla. Petteri Huikko rimpuili tyylikkäästi kakkosessa saman osuuden. Osuuden 63 oli vaihdossa 58. Kärkeen matkaa oli jo 36.43.

Jonne toiseksi viimeisellä
Pasi tuo
Pasi Ikonen lähti jahtaamaan paikkaa kymmenen joukkoon. 8km saakka homma oli hyvin lapasessa. Ero kärkeen ei ollut muuttunut ja sijoissa oltiin jo nipin napin kymppisakissa. Loppumatkasta Pasin pohkeet sanoivat sopimuksen irti ja krampit pakottivat teräläisen tiekiertoihin. Eroa tuli saman tien kolme minuuttia ja sijoitus vaihdossa oli edelleen 11. Pasin osuussija oli 18. Mikko Mäki-Ullakko teki kakkosessa pari kunniakierrosta ja noudatti ykkösen reseptiä. Sijoitus vaihdossa oli sama kuin aikaisemmin, 58.

Terän ankkuriksi oli olosuhteiden pakosta valikoitunut Antti Anttonen, jolle 16,6km rata ei ennakkoon ollut ihan passelein. Upeasti Nandi osuudestaan selvisi. Alkumatkasta nappasi kiinni pari edellä mennyttä ja kamppaili koko matkan sijasta 8. Loppuratkaisu vedettiin kirikisana raviradalla, jossa Nandi esitteli päivän komeinta irvistystä. Lopputulos Terälle oli 11. Nandi oli ankkureiden 17. nopein ja suomalaisista ankkuriosuuden juoksijoista neljänneksi nopein. Terä kakkosen Timo Sivill hoiteli tehtävänsä mallikkaasti ja piti myös sijansa 58. Loppuratkaisuissa Kurtin jalkoihin jäi mm. Pellon ankkuri Janne Häkkinen.

Nandi lähtee
Ja tulee

Jukolan sivut

4.6.2009
Jonne Lakanen Sepon kirmauksen nopein

Jo lekendaariseksi muodostunut Sepon kirmaus juostiin tällä viikolla Kuusaan maastoissa. Yhteislähtökisan alkutahteja orkestroi Valkolan Antti Anttonen. Pummi puolessa matkassa päästi jahtikoirat keulille ja perhosten jälkeen kisa oli kolmen kauppaa. Jonne Lakanen malttoi suunnistaa tarkimmin viimeiselle rastille, Jones Kahelin ja Petteri Huikko ottivat rastin vähän takakautta. Loppusuoralla kolmikko oli kuitenkin 0,69sek sisällä. Jonne voitti. Jones toinen. Petteri jäi alle 7cm Jonesille. Kurt Sivill jäi vähän, mutta vain vähän enemmän. Perhosillakin mutkitellut Nandi jäi 1½ minuuttia, Ville Sabel oli kuudes.

Flikkojen sarjassa Pohjantähden Heini Wennman ja Laura Häsä sipsuttelivat näkötuntumalla koko reitin. Heini oli maalissa vähän ennen. Noin 2sek. Tulokset Sepon kirmauksesta löytyvät Vipan sivuilta.

Peli ratkeaa
Nandi ja Jones alkumatkasta Heini tarkkana

31.5.2009
Anttonen 7. sprintissä

Kokkolan kukkapuskissa juostiin kauden toinen SM-kisa, sprintti-suunnistus. Finaaleissa ei paljon kikkailtu yllättävillä reitinvalinnoilla vaan erot ratkottiin puhtaasti fyysisellä väännöllä. Toki helpompikin rata muuttuu vaikeaksi, kun vauhtia pannaan tarpeeksi paljon...

Miesten paras oli lentävän loppukirin ansiosta Tero Föhr, jolle Tuomas Tervo jäi sekunnin. Viime vuoden mestari Terän Antti Anttonen ei aivan parhaaseen iskuun päässyt ja kun lisäksi matkaan mahtui kaksi 10sek pummia radan puolivälissä ei mitaleille ollut tällä kertaa asiaa. Hienosti kuitenkin plaketille. Muut teräläiset juoksivat vaisuhkosti, Jonne Lakanen oli 24., Timo Joensuu 33. ja Lauri Oikarinen 41. Ilman tulosta jäivät finaalissa väärän leiman ottaneet Jani Lakanen ja Mikko Mäki-Ullakko. Poikien H20-sarjassa Petteri Huikko oli 9.

Tulokset Kokkensin sivuilla

30.5.2009
Kaksi teräläistä Salon PM-kisoihin

Vielä ennen Jukolaa ehditään kansainvälistä kalenteria täyttää pohjoismaisilla mestaruuskilpailuilla 6-10.6 Salossa. Vaajakosken Terästä Suomen joukkueeseen valittiin Pasi Ikonen ja ensimmäistä kertaa maajoukkuepaidan arvokilpailuissa pukeva Antti Anttonen. Salon kisat juostaan tutussa ja turvallisessa Toppjoki-Kokkilan maastossa, jossa on juostu useita kertoja vuoden 1978 Isotonic-kevätkisojen jälkeen. Sprintti raapaistaa Salon keskustassa.

Kisojen ohjelmassa on ensimmäiseksi lauantaina 6.6 pitkä matka. Tosin ihanneaika on kutistettu 85 minuuttiin, joten ihan kaikkia mehuja ei ole tarkoitus ensimmäisenä päivänä urheilijoista tiristää. Sunnuntain viesti on myös lyhyempää sorttia, ihanneajat miesten osuuksilla vain 35min. Tiistaina 9.6 juostaan keskimatka ja keskiviikkona vielä sprintin karsinta ja finaali.

Pasi Ikosen kaavailuissa on startata jokaiselle matkalle. Antti Anttonen säästelee itseään keskimatkalle ja sprinttiin. Teräläisten PM-mitalisalkussa on mainiona muistona kahden vuoden takainen Bornholmin viesti, jossa Suomen joukkue vei hopeat puhtaalla Terä-joukkueella Jonne Lakanen, Pasi Ikonen ja Jani Lakanen. Toivotaan pojille tälläkin kertaa hyviä osumia ja parasta mahdollista kulkupäivää.

Ei se hymyä ole, irvistää se...24.5.2009
Ikonen pronssille erikoispitkällä

Keuruun Pihlajavedellä juostiin SM-erikoispitkät. Miesten yhteislähtökisan 23,8km kolmanneksi punnersi Pasi Ikonen, joka taputteli hajutuntumassa päivän nopeimman Mats Haldinin kanssa aina 21km saakka. Lopussa hajurako pääsi vähän repeämään. Timbe Joensuu väläytti kestävyyttään ja nousi lopussa viimeiselle plakettisijalle. Jones Kahelin oli 11 ja Jonne Lakanen 15. Maaliin jaksoi vielä teräläisistä Lauri Oikarinen sijalle 33.

Toppatakkiosastolla otettiin lisää mitaleja. H40-sarjassa Timo Sivill löi päivän kovinta vauhtia ja nappasi kultaa. Hyvin veteli myös Juha Koskinen H45-sarjassa. Tuloksena tällä kertaa pronssia.

Tulokset järjestäjien sivuilla
Sekalaisia valokuvia kisasta

17.5.2009
Menestystä pikkukisoissa

Viikonlopun kisatarjonnassa oli erilaista kansallista siellä täällä. Ruokolahdella kisattiin Eukkorasteja aurinkoisissa olosuhteissa. Lauantaina oli vuorossa keskimatka, jonka kahmi itselleen Jonne Lakanen ennen KR:n Miika Hernelahtea. Jani Lakanen oli neljäs 69sek veljestään. Sunnuntaina Lakaset vetivät normimatkalla kaksoisvoiton selvin eroin muihin. Jani jäi Jonnelle 1.37 ja kolmanneksi juossut Manu Mutka jo 7.48. Yhteistuloksissa teräläiset ottivat selvän kaksoisvoiton. Eukkorastien sivut

Tampereen suunnassa juostiin viime vuoden Kaanaan Jukola-maastossa Tampere Games kaksipäiväiset. Lauantain keskimatkalla Timo Joensuu oli kolmas 1.11 kärjestä. Jouni Kahelin täydensi viidellä ja Timo Sivill seitsemännellä sijalla. Sunnuntaina juostiin takaa-ajolähtö lauantain tulosten mukaisessa järjestyksessä. Nopeimman ajan turvin Jones nousi yhteiskisan kakkoseksi. Samuli Salmenoja piti loppuratkaisuissa ykköspaikkansa. Timbe Joensuu oli yhteiskisan viides. Tampere Gamesin sivut

Anttonen käynyt salaa lenkillä?

Vaativien työtehtävien kanssa painiskeleva Antti Anttonen on valitellut koko talven harjoittelun vähyyttä ja hidasta vauhtia. Viikonloppuna saatiin vahvistusta Suolahden Urhoa edustavan Antin puheiden paikkaansapitävyydestä Savonlinnan SM-maastoissa. Antti oli kuudes 4km matkalla jääden voittaja Jukka Keskisalolle 34sek. Taakse jäi tukku itseään juoksijoina pitäviä miehiä. Taakse jäi myös Kauhavan Wisaa edustava Juha Sorvisto, joka jäi 47sek Antista ollen 33. Vain 8sek perässä sijalle 39 loikki Rovaniemen Roadrunnersin Mikko Mäki-Ullakko. Ja jos Mikon aika 12.59 tuntuu heppoiselta 4km maastokisassa, niin ainahan sitä voi lähteä viivalle itse yrittämään parempaa.

13.5.2009
Chris Terkelsen vaihtoi Terään

Chris ja Eikka Neljän vuoden intensiivisten sopimusneuvotteluiden jälkeen Terän uuden ajan ensimmäinen sopimus ulkomaisen suunnistajan kanssa on toteutunut. Maailmanmestari, maailmancupin voittaja, 10milan ja Jukolan moninkertainen voittaja Chris Terkelsen pukee valkoisen paidan päälleen ensimmäisen kerran Prismarasteilla. Espanjassa salaa harjoitellut Chris tavoittelee paikkaa Terän ykköseen Jukolassa.

Chris Terkelsenin merkittävimpiä saavutuksia ovat MM-kulta viestistä 1997 Norjasta, maailmancupin kokonaisvoitto 1998 ja MM-hopea keskimatkalta 2005. Jukolan viestin Chris on voittanut kolmesti: 1997 Jyväskylässä, 1998 Siuntiossa ja 2000 Liperissä. Huipputaitavana suunnistajana tunnettu Chris tuo mielenkiintoisia vaihtoehtoja Terän valitsijoille kesän kilpailuihin.

80-luvulla Vaajakosken Terä oli raivaamassa tietä ulkomaisille suunnistajille suomalaisiin seuroihin. Vuonna 1983 Terän joukkueessa juoksivat mm. sveitsiläiset maajoukkuetähdet Markus Stappung ja Kaspar Oettli. 2000-luvulla Terä on keskittynyt suomalaisten H21-suunnistajien kehittämiseen motolla "jokaisen urheilijan tulee nähdä kotioveltaan Kanavuoren masto". Trac Trac GPS -seurantajärjestelmän isänä tunnettu Chris täyttää tämän tavoitteen, tosin satelliitin kautta.

Matkalla mestaruuteen 13.5.2009
Telakkaosasto palasi takaisin

Keski-Suomen am-sprintit juostiin Huhtasuon kaupunkimaisemissa. Tuloslista oli miesten osalta tutun valkoinen, ilahduttavaa kuitenkin oli se, että telakalla paljon viihtyneet Juha Sorvisto ja Jani Lakanen veivät ensimmäiset sijat. Rankkaa treenijaksoa läpikäyvä Pasi Ikonen jätettiin kolmanneksi. Kolme minuuttia ennen maalia johtanut viime vuoden SM-sprinttikuningas Antti Anttonen kapsahti toiseksi viimeiseen rastiin ja jäi neljänneksi. Saman kohtalon koki myös Jonne Lakanen, joka löytyy vasta sijalta 9. Rastin läheisyyden kuvaus aiheutti vähän keskustelua jälkikäteen. Lauri Oikarinen oli viides ja Jouni Kahelin seitsemäs.

Yllättävää Juhan mestaruudessa oli se, että se oli ensimmäinen miesten sarjassa kalastettu henkilökohtainen mestaruus.

Tulokset järjestäjien sivuilta

9.5.2009
Anttonen vakuutti Lekomäessä

Nandi tulossa viimeiselle rastille - kuva: RastiE4 Tuomo Puskala Terän Antti Anttonen otti vakuuttavasti voiton Rasti E4:n kansallisissa Lekomäessä. 5,6km keskimatkan radan Antti naputteli ainoana alle puolen tunnin. Toiseksi juossut Jonne Lakanen sai tunnustaa Nandin 1.15 paremmakseen. Myös seuraavat sijat menivät teräläisille, kun nousukuntoiset Heikki Nousiainen ja Juha Sorvisto olivat sekunnin erolla toisiinsa (1.50, 1.51) kolmas ja neljäs. Teräsmiesten rintamaan teki loven Terän juniorikoulun kasvatti VeVen Jarkko Liuha. Kuudes oli Lauri Oikarinen ja seitsemäs Jouni Kahelin. Kymppisakkiin mahtui vielä Jarmo Puttonen, joka jakoi yhdeksännen sijan. Nandin väliajoista näkee, että virheitä ei matkan aikana ole tullut ja ero muihin kasvoi tasaisesti kolmosrastilta lähtien.

Veteraanisarjoissa tuli myös muutamia mitalisijoja.

Järjestäjien sivut
Nandi tentattavana
Icebug8.5.2009
Teräsmiesten jalkine on Icebug

Pyykönen ja uusi huippukenkäVaajakosken Terä juoksee kesän kisat Icebugin uusilla Spirit OLX suunnistuskengillä. Ruotsalaisten huippusuunnistajien Peter Öberg ja Erik Öhlund suunnittelema kenkä on ensimmäinen, joka sopii jokaisen Teräsmiehen jalkaan. Jo viime syksynä Pasi Ikonen pääsi nauttimaan Icebugin ylivoimaisista ominaisuuksista mm. Porvoon SM-keskimatkalla. Kevyt kenkä istuu kuin sukka jalkaan eikä kenkä ime vettä matkaansa.

Icebugia Suomeen tuovan Pykan taustalla ovat hiihtoniilot Lauri Pykönen ja Teemu Kattilakoski. Icebug on kerännyt kevään aikana kiitettävästi kiinnostusta vaativien suunnistajien joukossa ja tästä syystä kannattaa olla nopea, että ehtii hankkimaan omansa ennen kuin varastot myydään loppuun.

Jyväskylässä Icebug suunnistuskenkiä myy Intersport Megastore Tourula ja muita malleja myös Intersport Jyväskylä ja Partiopatikka. Hae omasi!

4.5.2009
Terä uusi FinnSpring voiton

Vaajakosken Terän nelikko Lauri Oikarinen, Antti Anttonen, Jonne Lakanen ja Pasi Ikonen voitti FinnSpring-viestin. Terä voitti viestin myös 2008 ja 2006. Koko nelikko selvisi pienin virhein Närpiön vaativissa maastoissa.

Viestin aloitti Lauri Oikarinen, jolle avausosuus oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan. Kärkiletkassa koko osuuden viiltänyt teräläinen vaihtoi viidentenä 14sek kärjestä.

Toisella osuudella Antti Anttonen ja Nouskin Vesa Taanila vetivät kärjessä sen verran reippaasti, että kärkiporukasta putosi muut Kalevan Rastin Aaro Asikaista lukuunottamatta. Pikku pummejakin mahtui kärjen matkalle, mutta alle minuutti kuitenkin. Antti paukutteli samalla alkuosuuksien nopeimman osuusajan.

Kolmannella osuudella hurjassa kevätvireessä oleva Nouskin Topi Anjala karkasi paukusta. Jonne Lakasen menossa oli vielä hiukan kevätallergian tahmeutta ja yksi vajaan minuutin pummi päästi Nouskin ja KR:n edellä viimeiselle osuudelle.

Ankkuriosuudella Pasi Ikonen aloitti pitkän loppukirin K-viitoituksella. Täysillä tyrkännyt Pais selvisi alle minuutin virhein, sai puolimatkassa kiinni ja jätti KR:n Jan Prochazkan. Kilometri ennen maalia Nouskin Iivo Kotamäki jäi Paisin jalkoihin. Maaliin Terä ehti 44sek ennen Nouskia ja 3.05 ennen Kalevan Rastia. Paimio oli neljäs. Pais teki samalla loppuosuuksien nopeimman ajan, josta Topi Anjala jäi kolmannella osuudella vain 11sek.

Järjestäjien sivut




      English

  etusivu
  keskustelu
  kartat
  tulokset
  yhteystiedot
  kuvapankki
  hall of fame
  testirata
  vanhaa kamaa
  kalevan kierros
  LETSRun
  KurkoCup

Descom

Metsä group

InPlace

Keskimaa

Asuntomessut 2014

Martin Bencher

Midare

Jyväsrakenne

Relator

Kakkonen yhtiöt

Balentor

Peurunka

noname

noname


Keltamäki


Harvest


Kariteam

Pasi Ikonen
Jani Lakanen
Anders Nordberg
Hevoskuuri
SuunnistusNet
Alternativet
OPN | World of O
Kisaweb
K-S Suunnistus
Suunnistusliitto
OGraphApplet
GPS-seuranta
SOFT | IOF
S-JKL | Xe4
ViPa | MuuRa
Suunnistuslukio