Sadismi2005 6,9s Sadismi oli kova kisa. Koko Sadismin historian ajan on hehkutettu että ensi vuonna on sellainen kisa että kukaan ei pyydä järjestämään enää uudestaan. Tänä vuonna ratamestari teki erinomaisen yrityksen... ja melkein onnistuikin... paitsi että Jones ilmoittautui jo ensi vuoden kisaan. Etukäteenhän matkaa ei oltu taaskaan mitattu, mutta Jonesin FRWD kertoi jälkikäteen 8-9 välin tien ylitykseen mennessä juostuksi matkaksi 34,5km. Valitettavasti Jones ei ollut arvannut vaihtaa asetuksiin tallennusväliksi yhden sekunnin sijasta vaikka kahta. Härvelistä loppui nimittäin muisti tuossa vaiheessa. Ja matkaa oli vielä jäljellä... Tämän vuoden teemana oli eri aikakausien kartat. Niinpä ensimmäinen kaksi väliä juostiin 1700-luvun versiolla. Sen jälkeen siirryttiin 1900-luvulle, mutta valitettavasti ei ihan viime päivien versioille. Niinpä juostessa oli mahdotonta tietää, missä nykyiset metsäautotiet ja polut menevät. Ja monin paikoin vanhat polut olivat taas kadonneet vuosikymmeniä sitten. Kisan erikoisuus oli se, että viimeiselle kartalle jouduttiin ylittämään salmi kanooteilla. Sen verran oli matka tehnyt tehtävänsä, että mitään suurta hätäilyä ei enää tässä vaiheessa nähty. Toinen mielenkiintoinen kokeilu oli Variksen Pekan tekemä online GPS-seuranta. Hyvin siirtyi data Pekan repusta verkkoon ja kotikatsomoissa ihmeteltiin Variksen puolen tunnin pummia kakkosella. Kisa pamahti liikkeelle klo 9.35 ja matkaan startattiin luottavaisin mielin vanhalla ruotsalaiskartalla. Ykkösrastilla joukot olivat vielä varsin hyvin kasassa Jonnen vetäessä letkan harjanteen päälle. Kakkosrastilla alkoikin sitten tapahtumaan. Ensimmäisenä harjanteelle löysi Kärkkäisen Panu kannoillaan Hautalan Jarkko ja Kaitajärven Jari. Muilla olikin sitten suuria tai suurempia vaikeuksia. Jonnen ja Jonesin letka kartoitti aluetta lähes puoli tuntia ennen kuin saivat apua rastilta lähteneeltä Hietalan Jussilta. Takaa-ajoryhmä oli muodostunut. Tilanne kakkosrastilla: -Kärkkäinen, Hautala ja Kaitajärvi 35min -Hietala, Löfman, Tyynelä +6 -Lehtinen, van Camp, Valta, Karhinen +9 -Malinen +10 -Sorvisto, Parkkinen, Pietiläinen +12 -Johansson +17 -Joensuu, Hokka, Rantanen, Häsä, Sompi +23 -Lakanen, Kahelin, Anttonen, Reiman, Mäki-Ullakko, Häkkinen, Oikarinen, Heikkilä, Varis, Raento, Hytönen +26 -Hirvensalo +36 Kakkosrastilta porukka hajoitettiin kahteen suuntaan. Lyhyt rata suuntasi suoraan Sadistien vitosrastille. Samalla lopahti lyhyen radan seuraamisaktiviteetit. Kärkkäisen Panu tuli loppujen lopuksi maaliin sen verran vauhdikkaasti, että yhtään järjestäjää siellä ei paikalla ollut. Sadistien kolmosrastille lapualaiset ottivat kolmoisjohdon. Tosin näköyhteyttä ei ollut. Matkaa oli linnun tietä taitettu 8,15km ja mukavasti oli reitille osunut isomman puoleisia kukkuloita. Kaikki näyttivät tässä vaiheessa varsin hyväkuntoisilta paitsi Anttonen, joka oli kivikossa kolhinut nilkkaansa haavan ja kurvasi kolmoselta suoraan vitoselle. Tilanne kolmosrastilla: - Hautala 1.09 - Hietala +6 - Sorvisto +8 - Lehtinen, van Camp +19 - Lakanen, Kahelin, Mäki-Ullakko, Reiman, Varis +23 - Heikkilä, Anttonen, Johansson +27 - Oikarinen +28 - Häkkinen +29 Matkalla neloselle Sorvisto ajoi edellä juosseet kiinni ja näin lapualaiset olivat yhtäaikaa rastilla. Takaa-ajajista parasta vauhtia pitivät Kahelin, Lakanen ja Mäki-Ullakko. Eroa nelosella virkiäläisiin 10 enää kymmenen minuuttia. Matkalla vitoselle Hautala nitkahti ja kurvasi kohti varikkoa. Rastille tuli ensimmäisenä Sorvisto, mutta kengännauhojen sitomiseen kului sen verran aikaa, että rastilta lähti ensimmäisenä Hietala. Takaa-ajoryhmä ei tällä välillä juuri eroa kiinni kuronut. Tie ei osunut alle ja pojat polkivat paskeikossa. Kahelin ja Mäki-Ullakko ottivat pienen hajuraon Jonneen, joka kipaisi kuitenkin kaverukset kiinni matkalla kutoselle. Matkaa vitoselle oli lähdöstä linnuntietä tasan 20km. Ilmeet alkoivat olla paikoin vakavia. Tilanne vitosella: - Sorvisto, Hietala 2.39 - Kahelin, Mäki-Ullakko +9 - Lakanen +10 - Reiman, Varis +22 Seiskarastille kärkipari kiertää pohjoisen kautta tietä ja takaa-ajajat painelevat suoraan. Osat vaihtuvat ja ensimmäisenä toiseen kartanvaihtoon kurvaavat Lakanen, Kahelin ja Mäki-Ullakko. Kun pojat poistuvat metsään, paikalle puksuttavat Sorvisto ja Hietala. Niin tai ihan kaikki eivät poistu, koska Mäki-Ullakolla loppuu liike ja mies jättää leikin kesken. Sorvisto jatkaa 8-9 välin tien ylitykseen ja hyppää varikolle, 3.50 riitti tänään, linnuntietä matkaa tuli 27,32km. Hietala vääntää hampaat irvessä yksinään metsän siimeksessä. Apuja ei ole edessä eikä takana... Kahelin ja Lakanen taistelevat Pankkovuoren-Luolavuoren kivikoissa. Ylä- ja alamäet ovat tuskaa ja onneksi reitillä ei tässä vaiheessa muuta tarjotakaan. Melontapaikalle tullaan sopuisasti yhdessä eikä järisyttävää loppukiriä nähdä ennen kuin 50m ennen maalia. Jonne on pari metriä edellä maaliviivalla. Jussi reippailee maaliin saakka ja vie pronssitilan. Lehtisen Antti ja Richard van Camp jäävät mitalista 50 minuuttia. Naisten sarjassa ei irtiottaja nähdä. Koko parvi kulkee sopuisasti reilun 4 tunnin retken. Gubbesarjassa kakkosen ensin löytäneet jatkavat samaa tahtia maaliin saakka. Kärkkäinen vie voiton neljän minuutin marginaalilla. Tulokset Sadistit (matka: riittävä) 1) Jonne Lakanen 4.41.59 2) Jones Kahelin 4.41.59 3) Jussi Hietala 5.04.09 4) Richard van Camp 5.54.38 4) Antti Lehtinen 5.54.38 6) Sami Malinen 6.00.00 (2 väliä oikaistettu matkan varrella järjestäjien toimeista) kesk Jarkko Hautala kesk Antti Anttonen kesk Timo Reiman kesk Mikko Mäki-Ullakko kesk Magnus Johansson kesk Janne Häkkinen kesk Lauri Oikarinen kesk Ossi Heikkilä kesk Juha Sorvisto kesk Pekka Varis Masokistit (lyhyt rata, n. 21,4km) 1) Laura Hokka 4.16 1) Marttiina Joensuu 4.16 1) Laura Häsä 4.16 1) Maaret Rantanen 4.16 Gubet (lyhyt rata) 1) Panu Kärkkäinen 3.02 2) Jari Kaitajärvi 3.06 3) Tom Löfman 3.27 3) Tarmo Tyynelä 3.27 5) Timo Karhinen 4.06 6) Jorma Hirvensalo 4.11 7) Matti Valta 4.16 8) Eero Sompi 4.22 9) Pekka Parkkinen 4.28 9) Rauno Pietiläinen 4.28 11) Jaska Raento 4.55 11) Veikko Hytönen 4.55 kesk Hannu Nieminen Petting (lyhyt rata) 1) Petri Hämynen, Esa Saksola 5.46 (Thomas Chatzitolis jäi matkalle) 2) Heli Jylhä, Minna Truphonen 6.28 3) Iida ja Heikki Peltonen 5.05 (Iida jäi matkalle) Viimeinen pätkä Kiitoksia urheilijat, ensi vuonna uudestaan! |
Vertailukohdetta |