Kurkocup 2017 tulee sittenkin

Kansan pimeä liikuttaja KurkoCup elää huhuista huolimatta. Syksyn 2017 leikit alkavat torstaina 28. syyskuuta. Kalenterissa lukee tällä hetkellä TanssiKurko 2, Kangasvuori, mutta am-yökisan pesupaikalla, höyryävän hien seassa, kuului aavistuksia kisan siirtymisestä hitusen pohjoisemmaksi. Kuten tavallista, kannattaa seurata näitä sivuja pysyäkseen ajan hermolla.

Ratamestarit ovat raapustelemassa reittejä kurkoilijoiden nautittavaksi ympäri Keski-Suomen. Jyväskylän metsät ovat edelleen tämän lapsenmielisen lamppusodan päänäyttämönä. Tänä syksynä päästään kuitenkin kärsimään myös esimerkiksi Petäjäveden, Luhangan, Laukaan, Jämsän ja Suolahdenkin pistämättömistä kurkomaastoista.

Kurkosäännöt ja touhun päälinjat ovat pysyneet valtaosin ennallaan, mutta ainakin pistelaskuun on vielä luvassa pientä viilausta. Jos sinulle tulee mieleen vinkkejä KurkoCupin kehittämiseksi – rakenne, radat, vastuuhenkilöt tms. – niin kommentoihan reippaasti tämän jutun perään. Tiedä vaikka parhaasta saataisiin rakennettua vielä ylivoimaisempi.

 

2 thoughts on “Kurkocup 2017 tulee sittenkin”

  1. Mahtavaa!
    Ja katsokaa SM yö Laihian tuloksia,
    KurkoCup tuottaa yön taitajia!

Vastaa käyttäjälle jaska Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *