Korona-aika sen kuin jatkuu ja vaikuttaa myös Jyväskylän uudenvuodenjuoksun järjestelyihin. Ponnisteluista huolimatta emme valitettavasti päässeet yhteistyökumppanien kanssa järkeviin tapahtuman tilajärjestelysopimuksiin tänä vuonna. Tapahtuma on haastava järjestää entisellä vaatimustasolla ilman suuria lämpimiä sisä- ja pesutiloja sadoille osallistujille. Niinpä tapahtuma perutaan toisen kerran peräkkäin.
Ensi vuonna on kuitenkin luvassa uudistettu tapahtuma, joka järjestetään lähtökohtaisesti koronaystävällisesti ja todennäköisesti kokonaan uudessa paikassa.
Tänä vuonna juostaan siis viime vuoden tavoin omatoimisesti, ja parhaat kuvapostaukset rantaraitilta palkitaan!
Toivotamme kaikille reipasta uutta vuotta 2022 ja nähdään vuoden lopussa.