Portugalissa, osa 2
Portugalin leiri jatkui länsirannikon vauhdikkaissa, mutta osin hyvinkin näkyvyydeltään peitteisissä ja paikoin risukkoisissakin suppa-harjumaastoissa. Osassa harjoitusmaastoja oli myrsky tehnyt tuhoja. Pääosin kuitenkin maastot olivat mukavia edetä ja pehmeä pohja teki hyvää pohkeille ja etureisille kovien…
Terän iskujoukko Portugalissa
Innokkaimmat Terän viiltäjät aloittivat suunnistuskautensa jo poikkeuksellisesti helmikuun alussa. Suunnistusmaailmassa on nykypäivänä ihan tavallista, että kisarallia pidetään yllä lähes vuoden ympäri. Alkoihan maailman cupkin tänä vuonna jo tammikuussa Uusi-Seelannissa. Terän iskujoukoista Tue Lassen aloitti siellä…
Terä kotileirillä Peurungan kylpylässä…
Terä vietti perinteikkään Laukaan kotileirin Peurungan kylpylässä. Ohjelmassa oli kuntopiiriä, takaa-ajo sprinttiä, sählyä, palaveria ja pitkää hiihtoa. Ja tietenkin kovat reissit kylpylän hulppeassa liukumäessä. Terän ulkomaan vahvistukset eivät leirillä olleet mukana, mutta muuten osanotto oli…