84 innokasta kurkoilijaa lähti uhmaamaan ratamestarin asettamia haasteita pimeään Nojosniemeen. Jos viime viikolla Nisulassa kylmä sää sai useamman kilpailijan jättämään leikin kesken, tällä kertaa vanhahko kartta otti niskalenkin jopa neljänneksestä matkaan lähteneistä. Osalta oli jäänyt ennakkojuttu lukematta tai sisäistämättä, osa yksinkertaisesti oli unohtanut että suomalainen metsä kasvaa huomattavan määrän 25 vuodessa. Jotain ratojen haasteista kertonee että sisupuukon useamman kerran voittanut Raennon Jaskakin joutui kahden ja puolen tunnin urakan jälkeen nöyrtymään ja kurvaamaan Volvollaan suoraan maaliin, kun kakkosrasti ei ollut vieläkään lampun valokiilaan osunut.
Kurkoradalla ratkaisuja nähtiin jo ykkösrastilla, kun arvonnassa ”helpomman” ykkösen voittaneet Taanila, Tölli ja Ylinen pääsivät luikkimaan kolmen minuutin karkumatkalle. Takaa-ajajille tarjottiin useampi mahdollisuus kärjen pummatessa päästä takaisin kamppailuun, mutta rastit olivat piilossa jälkijoukollekin. Yksin D-hajontaa toteuttamaaan päässyt Ylinen oli vielä toiseksi viimeisellä rastilla pari minuuttia samaa hajontaa kiertäneitä Taanilaa ja Tölliä edellä. Taisi kuitenkin hyvänolon tunne hiipiä puseroon liian aikaisin, kun viimeisellä rastilla tuhraantui sen verran aikaa että sijoitus vaihtui kolmanneksi. Voiton korjasi Taanila ottaen vahvan kiinnityksen kokonaiscupin voittoon, ennen vihdoin peesikuntonsa löytänyttä Tölliä. Liekö joku löytänyt ne vanhat trikoot ysitien varresta ja palauttanut takaisin Markolle?
Gubberadalla vanha kartta pääsi yllättämään koko porukan housut kintuissa heti ykkösrastia lähestyttäessä koko letkan kaartaessa parisataa metriä liian etelään ykkösiä etsimään. Kärkiporukalle tämä riitti herätykseksi, mutta useampi kilpailija ei tästä järkytyksestä toipunut koskaan, vaan joutui kurvaamaan varikolle kun kakkosrastia ei alkanut näkymään. Parhaiten alkujärkytyksestä itsensä keräsivät kolmikko Noponen, Heikkilä ja Kalajo, jotka tulivatkin selvällä erolla ennen muita maaliin. Nassikkasarjaa koko syksyn dominoinut Samuli Peltola näytti ettei kymmenen vuotta itseään vanhempi kartta menoa hidasta ja kurvasi upeasti sijalle 6. kaikista lyhyen radan juosseista. Naisissa Tuulia Viberg ja Maria Rantala kävivät tiukan väännön voitosta, joka päättyi Tuulian voittoon vasta loppukirissä.
Helpossa elämässä naiset näyttivät tällä kertaa kaapin paikan, Kauppilan Sannan korjatessa potin. Ratamestarin pelko liian vaikeasta radasta osoittautui täysin vääräksi, vaikka latorastia vähän porukalla etsittiinkin.
Tulokset sarjoittain ja väliajat radoittain.
Maalissa kurkoilijoiden fiilikset olivat yhtä jakautuneet kuin ennakkoäänetkin, ja suorastaan murhanhimoisiakin katseita luotiin ratamestarin suuntaan. Ratamestari katsookin parhaaksi karata kurkokassan kanssa Kanarialle, kunnes enin ärsytys on laantunut.
Mallikartat: Kurkot, Gubbet ja Helppo Elämä.