Ilvesluolasta selvinneet

Torstainen kurkoaamu valkeni poutaisena. Maa oli lähes lumeton. Puolilta päivin tuuli yltyi ja iltapäivän aikana sai Kirppuvuori peitokseen kunnon nietoksen. Lähes samanmoisen mikä peittää Ilvesluola taulun maisemaa. Pahin tuisku oli laantunut 63:n kurkoilijan asettuessa lähtöviivalle traktoritehtaan kupeelle. Osa lienee jäänyt kotimökin lämpöön arpoessaan syysmyrskyssä Suolahteen lähtöä.

Lumipeite teki suunnistuksesta monin osin polkujuoksua. Ensimmäisen miehen tampatessa uraa muille. Alkukiihdytys tehtiin kevyenliikenteen väylällä. Kiihdytyksen jälkeen oli perhonen vanhalla sorakuoppa-alueella. Loppuosalla oli pitempiä välejä vähemmän ja enemmän kivikkoisilla kankailla. Osuipa rastipisteeksi yksi viisimetrinen järkälekin.

Mallikartat: K, G, S, H. Tässä vielä kaikki rastit.

Myös Reittihärveli on tarjolla,

Kurkojen liki seitsenkilometrisen radan nopeimmat Pauli Leinonen, Juho Ylinen ja Arttu Syrjäläinen kulkivat Kirppuvuoren kivikoissa reipasta 7 minuutin kilometrivauhtia. Guppesarjan voittajaksi suunnisti Äänekosken maastoissa monet kansalliset voittanut Jouni Kahelin. Ikämiesten tasaväkisessä kärjessä kiilasi neljänneksi Tuulia Viberg. Tämän syksyn SM-yön naisten pronssimitalisti kävi jo alkusyksystä harjoittelemassa kisamaastossa. Pokaten raktorirasteilta polkutraktorin. Superguppejen ylivoimaiseksi voittajaksi kipaisi Helsingin Suunnistajien nuori Elina Lammi. Äänekoskelaista väriä tulosluettelon kärkeen toi sarjakuvaseuran Timo Hämynen kolmannella sijallaan. Lienee seuran suunnistushistorian kovimpia saavutuksia. Sarjakuvamiehet muistetaan seuran suunnistustoiminnan alkuaikojen Jukolan kolminkertaisena jumbojoukkueena. Helpon elämän tehtaan teräsverkkoaitaan tukeutuneelle radalle suuntasi vain yksi suunnistaja.

Tulokset sarjoittain ja väliajat radoittain.

Tuomon kuvia.

Sen kummemmin kurkocupin tilastoja tuntematta, lumimyräkästa huolimatta, kisa meni ilmeisen reippaasti läpi. Ketään ei hylätty ja kisan viimeinenkin selvitti tuiskuisen vuoren alle tunnissa. Järjestäjät pääsivät pakkaamaan kertaalleen tuulenkin viemän toimitsijateltan hyvissä ajoin. Mistä kiitos ripeille kurkoilijoille.

IlvesluolaKurko

Rapiat 111 vuotta sitten retkeili ja metsästeli Kalevalaa kuvittanut Akseli Gallen-Kallela Suolahden Kirppuvuoressa. Ilveksiä ei juuri ampumaan päästy, niinpä taiteilija otti maalausvehkeensä esiin ja taiteili tyypillistä kurkomaastoa kankaalle. Ketä kiinnostaa voi Turun taidemuseossa käydä tutustumassa tulevaan kurkomaastoon. ”Ilveksen hiihdännässä Suolahdessa tapasin silmieni ja siveltimeni iloksi eräällä mahtavalla louhikkovuorella komeita, vielä pystyssä olevia kelohonkia. Isännän kysymykseen, tulisinko vielä toisenakin talvena hänen taloonsa vierailemaan, vastasin käyväni mielelläni, jos harvinainen kelohonkapaikka saisi vielä seistä paikallaan. – Seisokoot siinä teille kukkina, oli lauhkea vastaus.” Taiteilijan terveisiä vierailun jälkeen. Pari kelohonkaa seisoo vuorella vieläkin.

Kurkomaastoa lumen peittämänä. Ilvesluola, Turun taidemuseo.

110 vuotta myöhemmin retkeili maastossa eräs Keski-Pohjanmaalta kotoisin oleva nuorehko taiteilija. Maalaten digitaaliseen muotoon maisemaa vuoresta. Kurko-organisaation tietoon ei ole kantautunut että taiteilijan teoksia olisi nähtävillä vielä taidemuseoissa. Sen verran nimeä on kaverille kertynyt, että neljä vuotta sitten kokoontui monikymmentuhantinen kansa katsomaan erään taideteoksen julkaisua eteläiseen Keski-Suomeen. Kaukaisimmat vieraat aina maapallon toiselta puolelta. Euroopan pohjoislaidalla olevan kansakunnan Kaukametsäläiset kokoaa väkeä vuosittain ennen Juhannusta juhlistamaan kansalliskirjailijansa luomien venlan ja veljesten perintöä suviyöhön. Perinteeseen kuuluu, että tapahtuma kietoutuu metsistä taiteillun piirroksen kanssa ympäri metsiä juoksenteluun. Moni ihaili tuntitolkulla tätä piirrosta hölkätessään Heräkulman kankailla. Kurkokansa pääsee Ilvesluolan rinteillä saman taiteen tekijän raktorirasteilla kasteensa saaneen taiteilun jäljille.

Katse kohti kurkomaastoa. Akseli Gallen Kallela Kirppuvuoressa vuonna 1906.

Järjestäjät ovat varanneet kisan paikoitukseen useamman sata asfalttiin maalattua parkkiruutua Valtran traktoritehtaan kupeella. Kisan startti tapahtuu asfaltilta klo 18.20. Asfalttikiihdytyksen jälkeen odottaa vanhaa hiekkamonttua, kangasta ja kivikkoa. Kurkoille kertyy matkaa vajaat 7 kilometriä. Kurkottarilla, Gupeilla ja nassikoilla neljännes ja Supergupeilla puolet vähemmän. Helppo elämä on tehty todella helpoksi. Traktoritehtaan valot kajastavat koko reitille ja tehtaan verkkoaidasta voi ottaa kiinni jos metsä alkaa eksyttämään. Hajontaa on muilla sarjoilla paitsi helpolla elämällä.

Ilvesluolan kätköihin eivät ratamestarit ole rasteja piilottaneet. Yksi rasteista on toisen metsäneläjän – mehtäsian – pesäaukon tuntumassa. On siinä metän elävällä syysyössä ihmettelemistä, kun kurkokansa poukkoilee pesärapuilla valotuikut päässään.