Kiihdytän Toyotan täyteen vauhtiin huipulle johtavalla tiellä. Rastilippu peruutuspeilissä heilahtaa lähes vaakatasoon, kun saavun viimeiseen mutkaan. Pienempää silmään, että toyotan 1.3 litrainen vapaasti hengittävä kone jaksaa ylös saakka. Peräpeilissä ei näy muita. Kuiva soratie pölyää pienessä pakkassäässä. Kuu köllöttää Muuratsalon silhuetin yllä. Noinkohan ehdin ensimmäisenä kisakeskukseen työpäivän päätteeksi? No ei sentään. Ravintolan pihalla seisoo lauma supergubbe-lajiin kuuluvia Keski-Suomen natiiveja hieroen linimenttiä nivusiin. Lauman johtaja hälyttää muut, kun kurvaan parkkipaikalle. Natiivin tungeksivat nuuhkimaan autoa. ”Suoraan Japanista”, totean. ”Mrrgh” vastaa natiivi. ”Mikä illan mittakaava? Entäs noususumma?” Suunnistajan kauppa availee myyntipistettä vieressä, mutta ilmaisia ämpäreitä, joiden kimppuun voisin miehet usuttaa, ei näy missään. Sytytän pari kynttilää. Koska natiivit eivät ole vielä keksineet tulta tai pyörää- heidän aikansa on kulunut peukalokompassin opetteluun- he ihmettelevät tulta. Pääsen liukenemaan takakontille karttojen perkkaukseen.
Mallikartat: K, G, S, H. Tässä vielä kaikki rastit.
Tulokset sarjoittain ja väliajat radoittain.
Kalmankosteutta löytyi vain ratamestarin otsalta kilpailua edeltävänä yönä, kun paljastui että supergubberatoihin oli livennyt väärät rastikoodit. Onneksi tämä ei juuri häirinnyt kokenutta kaartia, jos nyt ihan kaikki eivät omaan lähtöön heti ensiksi löytäneetkään. Ensi kerralla laitetaan viitoitukset. Jos siis ensi kerta vielä koittaa. Ehkä jätetään kartan teko ammattilaisille. Ehkä.
Ja jos ei ihan 40 000 osallistujaa vielä tänä vuonna saapunutkaan Suomen suunnistusurheilun mekkaan, niin epäilemättä rohkaisevien kokemusten myötä tapahtuman maine leviää ensi vuoteen mennessä. Sprintterit ymmärsivät nytkin pysyä kotona ja syytä olikin, nimittäin radoissa ei turhaan säästelty. Lajin kova ydin sen sijaan veti aivan kuten edelliselläkin kerran vuonna 2005, tosin sarja oli useimmilla vaihtunut. Kun seuraavan kerran kurkosirkus palaa Riihivuoreen, lienee myös sargofagi-sarja jo lanseerattu johon sitten illan ratamestarikin satsaa ammattimaisella otteella.
No mutta itse kilpailuun. Kurkoissa homma ratkottiin reidellä viimeisen 700 metrin välillä. Niin kuin luvattiin joskin kaikki eivät saapuneet maaliin ihan yhtä aikaisesti. Voittajaksi selvisi, ei mitenkään yllättäen, Toni Saari. Saaren kintereillä maaliin ennättivät kurkokauden musta hevonen Tuomo Lahtinen ja hervottomassa uransa lopullisen läpilyönnin tehnyt Juho Ylinen.
Kuvia SkyDrivessä.
Gubeissa voiton vei kotiradallaan juossut Vesa Klemettinen perässään suunnistusliiton valmennusryhmien haastajatiimissä jo reilut 30 vuotta treenannut ja kilpaillut Jouni Kahelin. Näillä pisteillä mahdollisuudet maajoukkueeseen taas paranivat. Tuulia Viberg oli melkoisen lähellä gubbekärkeä mutta sukupuolen tarkistuksen jälkeen julistettiin kurkotarten ylipapittareksi. Eikä jäänyt kauas tuleva Keuruun kasvatti Samuli Peltonen. Supergubbesarjan vei nimiinsä lokakuussa 65 vuotta täyttänyt Gianluca Salvioni. Ensi kerralla sarjaan pääsee vain passintarkistuksen kautta. Todellinen supergubbe voittaja selvinnee, kun viimeinenkin kynttilä Riihivuoren huipulla on sammunut.
Terä kiittää ja päättää täältä tähän ja ensi kertaan. Ensi viikolla kaikki toisin. Paitsi ihmiset. Hullun kiilto silmissään. Kokemus vailla vertaansa.