Kaiken alku muttei loppu – AlkuKurko pohjusti asetelmat

[Kurkosivujen rakennetta on hieman päivitetty. Jos Youtube-videoiden upotukset näkyvät väärällä kuvasuhteella, niin painakaa -ctrl+f5- näppäinyhdistelmää, niin sivun muoto päivittyy.]


Kurkokausi avattiin rytinällä Touruvuoren rinteillä epäkurkomaisen hienoissa olosuhteissa. Pimeää maastoa uhmasi kaikkiaan 111 uskalikkoa. Samalla saatiin luotua asetelmat kurkokaudelle 2017. Kurkosarjan kärkisijoille ei mahtunut suuria yllätyksiä. Voitosta kävivät loppukiritaistelun Toni Saari ja Lauri Oikarinen, joille onnetar oli heittänyt saman hajonnan. Kolmantena maaliin ehti Juho Ylinen. Kurkottarissa kärkisijan vei ja muiden takaa-ajamaksi jatkossa kurkopisteissä pääsi Venla-Linnea Karjalainen, seuraavina Lotta Tuominen ja Essi Ylipelkola. Yllättäjäksi ei voine tituleerata gubbesarjan ykköstäkään, viime viikonloppuna yösuunnistuksen Suomen mestaruuden Laihialla pokannutta Vesa Klemettistä. Kakkos- ja kolmossija menivät myös monissa yökoitoksissa meritoituneille Jones Kahelinille ja Heikki Kettuselle. Nassikkasarjan kärki oli Samuli Peltola ja SuperGubeissa Grand Old Kaapro Häkkinen, joka oli pääsi vielä kerran tarkistamaan olivatko keväällä valvomansa rastipisteet kesän aikana muuttuneet.

Tulokset sarjoittain ja väliajat radoittain.
Muutamat leimasimet esittivät hiljaisen vastalauseen pimentyen illan tahtiin ja antoivat satunnaisen huonosti leimoja kortteihin. Asialla spekulointi alkakoon…

A-hajontaratojen kartat: K, G, S, H.

Tässä vielä kaikki rastit, josta voitte arvailla missä kaveri on käynyt. Ja jottei homma olisi liian helppo, niin oikeat hajonnat pitää tulkita rastikoodi-emit vastaavuustaulukosta.

Verbaalinen hajontakaavio: ”Varsinaisen hajontakaavion puuttuessa tässä korvikkeeksi vähän verbaalista selitystä hajonnoista: Kurkoradoilla oli kolme ykköstä, sen jälkeen pari yhteistä ja neloselta alkaen hajontaputki siten, että rasteja 4,5,6 ja 7 oli kutakin kaksi kappaletta. 8-12 oli putki, minkä jälkeen salmiakki hajotti vielä kahteen vaihtoehtoon. Gubberadoilla hajotuksessa satsattiin alkuun, ykkösiä oli kaksi ja kakkosia 3 mikä tuotti 6 eri vaihtoehtoa. Viestihajonta oli vielä kahden rastin voimin nelosella ja seiskalla, ja lopun salmiakki jakoi porukan vielä kahteen. SuperGubeilla oli kaksi hajontarastia ykkösellä ja kolmosella sekä salmiakki lopussa. Helppoa Elämää oli vain yksi rata.”

Tässä linkkejä kuvallisiin tunnelmiin maastossa by Timppa ja Kati.

Keskusrastilla oli hetkittäin ruuhkaa:

Spekulaatioita maalissa:

Niin, ja se kuva-arvoitus. Ei niin ohuilla naruilla pohojalaasia yösuunnistamasta estä, eli toinen vastaaja oli paremmin jäljillä. Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, miksi suunnistuksessa rastilla käymistä kutsutaan leimaamiseksi? Niitähän ne olivat, ajalta ennen pihtileimasimia, sähköisistä vempaimista puhumattakaan.

6 thoughts on “Kaiken alku muttei loppu – AlkuKurko pohjusti asetelmat”

  1. Tuloksissa ainakin sellainen virhe, että Hämysen Petri voitti meikäläisen loppukiritaistossa. Nyt hän on silti tuloksissa kaksi pykälää heikomalla sijalla kuin minä.

    1. Tuloskone ja alkuperäiset tiedostot kerkesivät jo siirtyä seuraaviin tapahtumiin, mutta tsekataan asia syksyn mittaan. Tiedä vaikka joltain löytyisi videomateriaalia aiheesta.

  2. En halua valittaa hyväksytystä suorituksesta, mutta allekirjoittanut kiersi viimeisen hajonnan kolme rastia väärään suuntaan.

    1. Ilmankos ei löytynyt sitä leimaamaasi rastia kortilta. Sen leiman kun olisi pitänyt olla edellisen jälkeen eikä ennen.

  3. En tiedä mitä järkyttävää allekirjoittanut on rastilta lähtiessä nähnyt, mutta hyvin on Timppa onnistunut sen kameralla vangitsemaan 89 / 243 😉 Vai olisko sittenkin vaan huono kunto, joka aiheuttaa suun aukomista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *